Vuorela, Einari: Korpien takaa - Runoja

Varjoisten kylien yllä henkivä tyyni viisaus, suurten erämetsien elämäntapahtuminen, kaikkialla läsnäoleva kaipaus - siinä Einari Vuorelan runokokoelman sävelaiheita.

EINARI VUORELAN runoutta luonnehtii tohtori Unto Kupiainen teoksessaan »Suomalainen lyriikka Sillosta Sarkiaaan» mm. näin:

»Hänen runoilijantupansa ikkuna, joka mainitaan niin monessa runossa, kuuluu lähimättömästi suomalaisen lyriikan kokonaiskuvaan. Siitä näkyy kappale maantietä, korpi, jossa korpirastas laulaa ikuista säveltään ja jossa käki kukkuu, sekä palanen silkinhämäystä maisemaa, jossa vedet kimaltaat kuulaimmillaan ja aikeet seisoivat hiljennellä pelloilla. Siinä maisemassa liikkuvat myös haikat ja sinipiät, ja sen jokaisella yksityisellä osasella samoin kuin maisemalla kokonaisuutena on sielu, joka itsestään heijastaa ihmisen sielua. Ja kun runoilijan huilu helähtää siinä maisemassa, sointu sen sävelessä vaistonvaraisen herkästi yhteen jokin vuosisatojen takaa tuleva, alkukantainen sävel ja jokin kosketus kulttuurista. Siinä sävelessä 'lepäämättä lepää ihmeellinen lintu — kaipuu'.»