Munro, Alice: Julkisia salaisuuksia
TammiTammi, 2013. Kovakantinen, kansipaperit. 327 sivua. K3. Suomentanut Kristiina Rikman. ISBN 9789513106027.
Munron novellit sijoittuvat pikkukaupunkiin Kanadan Ontariossa. 1850-luvulta 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvien kertomusten paikat ja henkilöt muodostavat verkoston, pelilaudan jonka nappuloina ovat ihmiset ja sääntöinä elämä itse.
Käydessään kuumana kesäpäivänä lääkärinsä luona sydänpotilas yhtäkkiä oivaltaa, miten suuri on vanhan rakkauden mahti. Romanttinen tarina sieppauksesta ja paosta Euroopan syrjäseuduilla on totta tai sitten ei, mutta se viihdyttää kuulijaa, joka elää omaa seikkailuaan karattuaan aviomiehensä luota. Kaksi lapsuudenystävää tekee eräänä ikimuistoisena keskikesän iltana huimapäisen ratkaisun, joka mullistaa heidän koko elämänsä.
Alice Munro puhuu kertomuksissaan naisten suulla. Hän kertoo löydetyistä rakastetuista jotka on menetetty mutta jotka yhä asustavat alitajunnassa, kohtalokkaista salaisuuksista, ihmisistä joiden tarina on alussa tai lähestyy loppuaan. Munro kirjoittaa arkisen vähäeleisesti ja ehkä juuri siksi niin satuttavasti, hermoon osuen.