Pihkala, Erkki: Suomalaiset maailmantaloudessa keskiajalta EU-Suomeen
SKS, 2001. 1. painos. Nidottu, kuvakansi. K3. 380 sivua.
Tämä teos on samanaikaisesti yleissivistävä lukukirja, perusoppikirja ja hakuteos. Siinä tarkastellaan suomalaisten ulkomaisia kauppa- ja taloussuhteita ja niiden kehitystä maan poliittisen aseman ja maailmankaupan pelisääntöjen asettamissa rajoissa. Niitä seuraten käydään systemaattisesti läpi Suomen kauppa-, tulli- ja rahaolojen kehitys unohtamatta viennin ja tuonnin kulloistakin koostumista ja kohdealueita. Käsittely tarkentuu, mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan. Niinpä EU-Suomen asemaan globalisoituvassa maailmassa on käytetty kolmannes kirjan laajuudesta.
Teos osoittaa, että Suomen nykyinen asema maailmantaloudessa on pitkäaikaisen, keskiajalle asti ulottuvan kehityksen tulos. Nykyaikaa haasteineen ei siksi voi kunnolla jäsentää tuntematta suomalaisten kaupallisten ulkomaansuhteiden historiallisia kerrostumia. Teos paljastaa myös, miten vaativaa menestyminen maailmanmarkkinoilla on, ja että menestykseen voivat joskus vaikuttaa myös historian kulun onnekkaat käänteet.