HEINÄKUUN NÄYTTELY



1.7.-9.8.2025

REIJO KÄRKKÄINEN:

TARZANIN HYLÄTYT LIAANIT



Perinteinen Reijo Kärkkäisen kesänäyttely avautuu jälleen Kuopion Rosebud-kirjakaupassa. Orgaaniset
muodot elävät omaa elämäänsä salaperäisessä maisemassa jossakin toisaalla. Nimet voivat toimia
vihjeenä kulloisestakin tunnelmasta tai äänimaisemasta, jossa teokset ovat syntyneet.

Reijo Kärkkäinen (s. 1964) on suomalainen kuvataiteilija, joka valmistui taiteen kandidaatiksi
Taideteollisesta korkeakoulusta. Kuvataiteilijana Reijo Kärkkäinen on moniottelija, jonka tuotantoon
mahtuu maalauksia, grafiikkaa, installaatioita, valokuvia, sarjakuvaa ja kuvituksia. Lisäksi hän
toimii mukana kansainvälisessä taiteilijaryhmässä Le Dernier Crissä. Taiteilija asuu ja työskentelee
Kuopiossa.

Reijo Kärkkäinen tutkii töissään piirtämisen ja maalaamisen, sekä tekstin ja kuvan rajankäyntiä ja
keskinäistä vuorovaikutusta. Esittävä vuorottelee abstraktin ilmaisun kanssa ja piirrosjälki kohtaa
maalauspinnan. Kärkkäinen rinnastaa myös erilaisia näkökulmia, joissa vakavuus kohtaa satiirin ja
populaarikulttuuri leikittelee perinteisen taideilmaisun kanssa. Mielleyhtymät törmäävät ja risteilevät
keskenään, ja kun törmäys syntyy oikeissa olosuhteissa, syntyy elämää.
Kiitokset Taiteen edistämiskeskukselle ja Pohjois-Savon kulttuurirahastolle näyttelyn tukemisesta.




TULOSSA:


ELOKUU: REIJO KÄRKKÄINEN/SARJAKUVANTEKIJÄT

SYYSKUU: JARKKO SAVOLAINEN

LOKAKUU: JARKKO SAVOLAINEN

MARRASKUU: ANNA POHJALAINEN

JOULUKUU: IRJA SOKKA / ARTTIIMI


2026

TAMMIKUU: MIA JÄNTTI

HELMIKUU: TOIVO MÄÄTTÄ

MAALISKUU: TARU MALMBERG

HUHTIKUU: TIINA PERNU

TOUKOKUU: RIITTA VÄNSKÄ

HUHTIKUU: TIINA PERNU

TOUKOKUU: RIITTA VÄNSKÄ

KESÄKUU: TUULIKKI SAVOLAINEN

HEINÄKUU: REIJO KÄRKKÄINEN

ELOKUU: REIJO KÄRKKÄINEN

SYYSKUU: NATALIA KEKKONEN

LOKAKUU: JARKKO SAVOLAINEN

MARRASKUU: MERIANA ARTEM

JOULUKUU: MARJA-LIISA KOKKONEN



AIEMMAT NÄYTTELYT:




2.-30.6.2025

MARJA-LIISA KOKKONEN: SEKALAISTA SEURAKUNTAA

Kuopiolaisen Marja-Liisa Kokkosen energisen värikkäitä maalauksia.












2.-30.5.2025

TUULIKKI SAVOLAINEN: PALA LUONTOA

Kuopiolainen Tuulikki Savolainen maalaa pääasiassa akryyliväreillä, sekatekniikkaa hyödyntäen. Luonnosta inspiraationsa saaneet maalaukset ovat värikkäitä ja osittain pelkistettyjä. Värit ovat Savolaiselle tärkeitä ja ne kuvastavat elämäniloa, positiivisia tunnetiloja ja rakkautta luontoon. Maalaamisen lisäksi hän valokuvaa luonnon pieniä ihmeitä, ihmisiä ja erilaisia tapahtumia.

Kuopiossa toukokuun ajan nähtävässä näyttelyssä on esillä suloisia eläinhahmoja ja abstrakteja maalauksia, joissa niissäkin luonto on pääosassa. Tämä näyttely on Savolaisen ensimmäinen oma näyttely, eikä tauluja ole aikaisemmin ollut esillä Kuopiossa. Viimeisen vuoden aikana hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin Tokiossa, Malagassa, Heinävedellä ja useassa näyttelyssä Helsingissä.



1.-30.4.2025

MERIANA ARTEM: LUOVUUDEN POLULLE

Luovuuden polulle näyttelyssä tärkeintä on ottaa rohkea askel luovuuden ja itseilmaisun maailmaan. Näyttely on vapaamuotoinen kokoelma mitä kaikkea voi tehdä, oppia ja kokeilla kun vain ottaa ensimmäisen rohkean askeleen. Tarvitseeko ensimmäisen yrityksen olla täydellinen? Ei. Tarvitseeko toisen, kolmannen tai neljännen? Ei. Täydellisyydelle on aikansa ja paikkansa, mutta on tärkeää myös vain antaa mennä!

Tahdon kannustaa kaikkea luovuutta ja tekemistä, ei ole oikeaa tai väärää tapaa, tärkeintä on uskaltaa. Luovuus ei tunne rajoja ja jostain pitää aloittaa :)



1.-28.4.2025 PLENTY: FOOD

Plenty-kollektiivi juhlistaa kolmannen omakustanne sarjakuvansa Plenty (Food) julkistusta ja teoksen sisällöstä kootun näyttelyn avajaisia Kuopion Rosebud kirjakaupalla lauantaina klo 14-16 1.3.2025. Teos koostuu kuuden taiteilijan 10-15 sivuisista tarinoista. Sarjakuvat tutkivat tekijöiden yhdessä valitun teeman, ruuan, merkitystä kulttuurin, identiteetin ja ihmisyyden kautta. Kollektiivi sai teoksen tekoon rahoituksen Suomen Kulttuurirahastolta viime vuonna.













3.-28.2.2025 JUKKA ITKONEN: TERVEISIÄ KALEVALASTA JA VÄHÄN MUUALTAKIN

Helmikuun taiteilijamme on Jukka Itkonen (1951-2021). näyttely esittelee värikkään ja hauskan kavalkadin monipuolisen taiteilijan töitä, joka kuvataiteen lisäksi kirjoitti runoja, proosaa ja sanoituksia sekä teki musiikkia. Osa näyttelyn töistä on myynnissä.

Tervetuloa!



















2.-31.1.2025 SEIJA RIEKKINEN: VALO JA PIMEYS

Tammikuussa ollaan pimeyden ja valon rajamailla. Januksen tavoin voidaan katsoa pimeään syksyyn, mutta vielä parempi on suunnata katse ja odotukset valoisaan kevääseen.  Tämän näyttelyn teoksissa on aineksia molemmista, kuitenkin niin, että katse on valoa kohti."














2.-31.1.2024 TARMO SUIHKONEN: GRANDE ARTIST

Tarmo Suihkonen oli pitkän linjan ravintolayrittäjä vaimonsa Jaanan kanssa. Ura vei Maaningalta Siilinjärvenkautta Kuopioon. Suihkonen oli itseoppinut taiteilija. Kotimaisten luontoaiheiden ja yksityiskohtien lisäksi näyttelyä värittävät lämpimästi hehkuvat Italianmaisemakuvaukset. Maa on antanut inspiraatiota paitsi ruokakulttuuristaan myös sydämellisistä ihmisistä.







1.-30.11.2024 KAISA TÖRMÄNEN: MITÄ IKINÄ

Pienimuotoisessa näyttelyssä mukana esinekoosteita, vanerilletyöstettyjä valokuvia sekä kaksi kirjomusta.

Kesällä julkistettu AILI-teos koostuu lyhyistä, omaelämäkerrallisia tarinoista Itä-Lapissa.










1.-31.10.2024 TIINA PERNU: NEITI AIKA

Tiina Pernun näyttely koostuu sekatekniikkamaalauksista sekä sarjakuvista. Hän kuvaa Neiti Aika -näyttelyä näin: "Muistan lapsuudestani, kun lankapuhelimella pystyi soittamaan numeroon, jossa miellyttävä naisääni kertoi, paljonko kello on. Oi niitä aikoja.

Nämä työt ovat hetkiä minun maailmastani. Osa väritettyjä, osa voisi hyvinkin tapahtua minulle. Ajatuksia, tunnetiloja. Ei aina niin valoisia, mutta omia. Hengailevat kummajaiset ovat syntyneet niinä aamuina, kun mikään muu ei suju."

Näyttely on myyntinäyttely. Tervetuloa!

  









8.8.-30.9.2024 REIJO KÄRKKÄINEN: SORAÄÄNIÄ

Perinteinen Reijo Kärkkäisen kesänäyttely avautuu jälleen Kuopion uudistuneessa Rosebud-kirjakaupassa. Hyllyjen päälle avattu näyttelytila antaa tilaisuuden esitellä isompia töitä. Sekatekniikallatoteutetut maalaukset ja piirrokset muodostavat matkan alitajuntaan ja jonnekin toiselle vyöhykkeelle.Orgaaniset muodot elävät omaa elämäänsä salaperäisessä maisemassa jossakin toisaalla. Nimet voivat toimia vihjeenä kulloisestakin tunnelmasta tai äänimaisemasta, jossa teokset ovat syntyneet.






3.7.-5.8. 2024 RIIKKA VIINIKANOJA:

KUINKA KELTAVAHVERO KASVAA JA MUITA AJATUKSIA SIENISTÄ

Näyttelyssä on esillä kuluvana vuonna erilaisella otteella valmistuneita akryylimaalauksia.Teokset kuvaavat sienimaisemia nääpiköiden ja hiippojen takaa. Ne johdattavat ajatuksiaihmeelliseen luontoon, lakkien ja rihmaston välisiin verkostoihin.









1.5.-30.6. JARKKO SAVOLAINEN: "VILLIT"

Touko-kesäkuun näyttelymme on Jarkko Savolaisen hieno "Villit". Työt ovat sekatekniikalla toteutettuja maalauksia sekä frottage-vedoksia. Teokset ovat myynnissä ja ostoksensa saa heti mukaan.









2.10.-30.11.2023

JARKKO SAVOLAINEN: NIMETÖN

Jarkko Savolaisen näyttely on putiikillamme marraskuun loppuun asti. Kaikki työt ovat myynnissä, tervetuloa!














1.8.-30.9.2023

REIJO KÄRKKÄINEN: 

SAMAAN AIKAAN TOISAALLA

Piirrokset muodostavat matkan alitajuntaan ja jonnekin toiselle vyöhykkeelle. Orgaaniset muodot elävät omaa elämäänsä salaperäisessä maisemassa jossakin toisaalla. Kuvataiteilijana Reijo Kärkkäinen on moniottelija, jonka tuotantoon
mahtuu maalauksia, grafiikkaa, installaatioita, valokuvia, sarjakuvaa ja kuvituksia.






1.10.-31.10.2022

JYRKI HEIKKINEN: TODISTAJAT

Kuopiolaisen kuvataiteilijan ja runoilijan Jyrki Heikkisen kollaasitekniikalla toteutettuja töitä


















8.7. - 31.8.2022

REIJO KÄRKKÄINEN: Ring of fire, uusia piirroksia.

Perinteinen Reijo Kärkkäisen kesänäyttely avautuu Kuopion Rosebud-kirjakaupassa. Tarjolla on ennen näkemätöntä tavaraa. Kuvissa sekoilevat niin viivat kuin värit. Reijo Kärkkäinen (s. 1964) on kuvataiteilijana moniottelija, jonka tuotantoon mahtuu maalauksia, grafiikkaa, installaatioita, valokuvia, sarjakuvaa ja kuvituksia. Lisäksi hän toimii mukana kansainvälisessä taiteilijaryhmässä Le Dernier Crissä. Taiteilija asuu ja työskentelee Kuopiossa Reijo Kärkkäinen tutkii töissään piirtämisen ja maalaamisen, sekä tekstin ja kuvan rajankäyntiä ja keskinäistä vuorovaikutusta. Esittävä vuorottelee abstraktin ilmaisun kanssa ja piirrosjälki kohtaa maalauspinnan. Kärkkäinen rinnastaa myös erilaisia näkökulmia, joissa vakavuus kohtaa satiirin ja populaarikulttuuri leikittelee perinteisen taideilmaisun kanssa. Mielleyhtymät törmäävät ja risteilevät keskenään, ja kun törmäys syntyy oikeissa olosuhteissa, syntyy elämää.










1.-31.3.2022

RIIKKA VIINIKANOJA: Metsä mielessä

Maaliskuun näyttelymme kutsuu astumaan metsäpoluille. Näin Riikka kuvaa töitään:

Näyttelyssä on esillä akryylimaalauksia lähimaisemista, niistä pienistä näköaloista puiden siimeksessä. Vihreän täyteisestä kesästä ja sinisestä, upottavan lumisesta talvesta.

Tervetuloa!












1.10.-31.11.2021

JARKKO SAVOLAINEN

Valmiiksi pureskeltuja ideoita en huoli. Tärkeää on että työt opettaa ja yllättävät tekijänsä joten ideat niihin syntyvät spontaanisti tehdessä.













2.8.-30.9.2021

REIJO KÄRKKÄINEN: NEW WEAPONS - kuvia koronatalvelta 2019-2020

Kuvat ovat ensimmäistä  kertaa esillä. Teossarja lähti liikkeelle turhautumisesta eristykseen ja näyttelyiden peruuntumisista tai
siirtymisistä. Epävarmuus ja kyllästyminen tuottivat sarjan orgaanisia hahmoja, joista löytyy niin viitteitä sarjakuvaan, katutaiteeseen kuin artbrutiin. Maalaus/piirrossarjan tekeminen oli hedelmällinen prosessi, joka vapautti tekemistä ja siirryin tekemään isompia kollaaseja.
Kiitokset Pohjois-Savon kulttuurirahastolle ja Taikelle työskentelyn tukemisesta!










1.-31.12.2020

JARKKO SAVOLAINEN

Joulukuun näyttelyssäme on esillä kuopiolaisen muotoilijan Jarkko Savolaisen sekatekniikalla toteutettuja teoksia. Materiaaleina on käytetty mm. vesiväriä, grafiittia, värikyniä, tussia ja akryylimaaleja.












2.-30.11.2020

NATALIA KEKKONEN: SARJAKUVIA JA TARINOITA







2.-31.10.2020

VARPU VIINIKANOJA: PIIRROKSIA














18.8. - 30.9.2020

REIJO KÄRKKÄINEN: MONROE VÄSYY, TEOKSIA VUOSILTA 2019 - 2020

Tarjolla on suurelta osin ennen näkemätöntä tavaraa. Kuvissa sekoilevat niin viivat, värit kuin kollaasin kappaleet. Kun Monroe väsyy, iskee kuoppa vastaan. Nyt on aika iskeä vadelmanpunainen baretti päähän ja saapua perehtymään kuvien sokkeloihin ja hyvään kirjallisuuteen Kuopion Rosebud-kirjakaupassa. 








2.7. - 15.8.2020

RIIKKA VIINIKANOJA: IMELÄKÄÄPIÄ JA SATEENKAAREN HIKEÄ


Imeläkääpä, toiselta nimeltään hattarakääpä, esiintyy niittyjä reunustavissa vanhoissa koivuissa, yleensä yhdessä pakurikäävän kanssa. Se on harvinainen. Pakurikääpäteen imeläkääpä makeuttaa mukavasti, tästä se lienee saanut nimensäkin. Olen siirtänyt imeläkäävät kasvamaan kuukaudeksi kirjakauppaan. Ne tuntuvat viihtyvän käytettyjen kirjojen selkämyksissä hyvin.

Kuulin kuumana päivänä uimarannalla keskustelunpätkän, jossa pohdittiin sateenkaren munan tuoksua. Tästä sain ajatuksen puristaa sateenkaaren hiestä pisaroita mobileiksi. 

Kun tarkkaan katsoo, huomaa, että sateenkaarikin katsoo.






1.-30.6.2020

VARPU VIINIKANOJA: UNIVERSUMIN TÄYDELTÄ PIIRROKSIA


Näyttelyssä on eri tekniikoilla tehtyjä piirroksia ja boxheadejä.

Harrastan ratsastusta ja piirtämistä, jonka lisäksi olen turri.  Kuulun myös Steven Universe Fandomiin. Piirtäisin vieläkin enemmän Steven Universe hahmoja, jos minulta löytyisi tusseista oikeita värisävyjä...  Yksi piirroksista on tubettaja Lakon minecraft-lemmikki Kettunen Jr. Lyijykynätyöt ovat koulussa tekemiäni kuviksen töitä, toisessa olen minä itse ja toisessa paras ystäväni.

Niinkuin monesta työstä näkyy, pidän auringonkukista. OC:ni (Original Character) onkin nimeltään Sunflower! UwU







1.-30.5.2020

SAARA REINIKAINEN: EN PÄÄSE KANISTA EROON


Näyttely koostuu Saara Reinikaisen kaniaiheisista maalauksista, piirroksista ja luonnoksista. Kani esiintyy hänen teoksissaan usein, mutta tämän näyttelyn oli tarkoitus esitellä muitakin eläimiä. Taiteilija aloitti käsittelemään kissaa teoksissaan, mutta kiinnostus kaniin vei voiton - lopulta hän totesi turhautuneena, ettei pääse kanista eroon. Eikä toisaalta haluakaan, sillä hän samaistuu kaniin voimakkaasti. Vuosien aikana Reinikainen on tehnyt kasoittain kani-aiheisia teoksia ja luonnoksia, joten hän päätti pitää huumorintajuisen, vain kaneista koostuvan näyttelyn. Teosten hilpeä ote kutsuu jakamaan hänen pohdintojaan kanien tietoisuudesta, tunteista ja käyttäytymisestä, ihmisen kykyä samaistua eläimeen sekä niiden inhimillistämistä.

Saara Reinikainen on kuopiolaissyntyinen nuori taiteilija. Hän valmistui Kuopiossa Ingmanin käsi-ja taideteollisuusoppilaitoksesta kuva-artesaaniksi vuonna 2013. Taiteilijaksi hän valmistui viime keväänä 2019 Imatralla Saimaan ammattikorkeakoulusta. Nykyään hän asuu ja työskentelee Lappeenrannassa kahden hermeliinikaninsa kanssa.

Neuvotteleva virkamies, 2019. Tussi ja muste






1.12.2019 - 6.1.2020

JYRKI HEIKKINEN: LET´S START!

Olin opiskelemassa Oriveden Opistossa 80-luvun alussa, kun sain ystävältäni lahjaksi Starttikirjan dinosauruksista. Kirjan ensimmäinen lause upposi meteoriittina ajukopan alkusuohon: ”Tämä on dinosauruksen luuranko”. Ei tehnyt mieli väittää vastaankaan.

Aloin kerätä näitä 70-luvun alussa julkaistuja lapsille suunnattuja, opettavaisia kirjoja, joissa avataan maailman moninaisuutta asettamalla ilmiöt ja eliöt kukin omalle paikalleen. Ja samaan aikaan tämä kirjasarja kertoo rikkaasta ja käsittämättömästä kaikkeudesta, jossa jokin tutun oloinen on muuttumassa pikkuhiljaa vieraaksi.

Näyttelyn työt ovat nimettömiä kollaaseja, joissa jokaisessa on mukana osia Starttikirjoista.









1.-30.11.2019

KAISA TÖRMÄNEN: HOMO LUDENS - LEIKKIVÄ IHMINEN


Kuvitella, käsitellä, tehdä näkyväksi. Sitä on taiteilijan työ.

Luovuus on leikkiä, näennäisen hyödytöntä - silti välttämätöntä.

Näyttelykuvien lähtökohta pohjautuu lapsuuden uneen, toistuvaan painajaiseen joutumisesta karhun morsiameksi. Vasta aikuisena tutustuin saamelaisten mytologiaan, jossa erityisesti koltat kuuluvat karhun sukuun. Näin oma uni ja taru tuli todeksi, yhteiseksi tarinaksi. Käsivaralla otetut selfiekuvat ovat parin vuoden takaa. Nallen puvustus on lainattu lähipiirin miehiltä. Pahviset kehykset ovat moneen kertaan kierrätetyt: osa poimittu roskiksesta, osa saatu lahjoituksina.

Olen kuopiolainen kuvataiteilija, jonka juuret on Lapissa. Näyttelyn pitäminen on hyvä syy saattaa keskeneräinen projekti valmiiksi.





1.-31.10.2019

MIKKO VIRTASOLA: FILMIVALOKUVIA 2010 -LUVULTA

Ajatuksia näyttelyn töistä: "Diggaan jäljestä jonka filmi tekee valokuviin. Tykkään myös kuvata ihmisiä. Kuvissani on usein pieniä yksityiskohtia, suurennuslasi siis mukaan! Näitä kuvia olen pyrkinyt kokoamaan tähän näyttelyyn, joka on ensimmäiseni. Jännittää saakelisti!"






5.-28.9.2019

ANNA POHJALAINEN: TYYPPEJÄ

Siilinjärveläisen taidegraafikon Anna Pohjalaisen näyttelyn teokset ovat pieniä kuvia erilaisista tyypeistä. Grafiikanvedoksissa käytetyt tekniikat ovat viivasyövytys ja akvatinta.

Näin Pohjalainen kuvaa näyttelyn teosten syntyä:
"Pidän ihmisten tarkkailusta ja vuorovaikutustilanteiden havainnoinnista. Ihmisiä tai valokuvia katsellessani rakentelen tarinoita. Tarttuessani kynään tai etsauspiikkiin, tarinat jatkuvat mielessäni. Nämä kuvat ovat siis enemmänkin pieniä tarinoita kuin muotokuvia. Kukin kertokoon tarinan sellaiseksi kuin kuvassa näkee."







5.8-.3.9.2019

REIJO KÄRKKÄINEN: AARRESAARI - piirroksia 2018-19

Kuopiolaisen kuvataiteilijan Reijo Kärkkäisen perinteikäs kesänäyttely Kuopion Rosebudissa. Teokset on toteutettu sekatekniikalla. Työt ovat myös myytävänä, tervetuloa!